Jokainen opiskelija on sijoitettu johonkin opetusryhmään esivalintojen perusteella. Joillakin opiskelijoilla on päällekkäisyyksiä valinnoissa. Heidän tulee muokata valintojaan siten, että päällekkäisyydet poistuvat. Huomaa, että kun poistat päällekkäisen valinnan palkista, et saa sitä enää takaisin. Järjestelmä ei suostu tekemään päällekkäisiä valintoja. Välttämättä muuta ei tarvitsekaan tehdä. Pääsääntöisesti ryhmien opettajat eivät ole vielä tiedossa.
Ryhmiä valitessa tulee varmistaa, että sopii haluamaansa ryhmään ennen kuin poistuu nykyisestä. Ryhmän maksimikoon saa selville hiiren oikealla napilla. Ryhmiin on määritetty maksimikoot, jotta ryhmien kokovaihtelu olisi pienempää. Järkevän kokoiset ja tasaiset opetusryhmät ovat kaikkien etu.
Valitse ensin ne haluamasi opintojaksot, joista järjestetään vain yksi tai muutama ryhmä (esim. valinnaiskielten ryhmät ja jotkut valtakunnalliset sekä koulukohtaiset valinnaiset opintojaksot). Valitse sitten opintojaksot, joissa on useampi ryhmä, niihin kohtiin, jotka jäävät vapaaksi. Näin saat parhaiten valittua ne opinnot, jotka haluat ensi lukuvuodelle.
Käy kielten ja matematiikan pakolliset opintojaksot numerojärjestyksessä. Älä valitse kahta pakollista saman oppiaineen opintojaksoa samaan jaksoon. Mieti valintoja muokatessa myös sitä, kuinka monta reaaliaineen opintojaksoa on järkevää ottaa yhteen jaksoon. Jos kielten opiskelu on osoittautunut haastavaksi, yritä hajauttaa englannin ja ruotsin kielen opinnot eri jaksoihin.
Tulevien abien (LL23) tulee katsoa, että he ovat oikeissa yo-kirjoituksiin valmistavissa ryhmissä (syksy 2025 / kevät 2026). Ruotsin ja matematiikan syksyn kirjoittajat huomioikaa, että RUB17 ja MAB10 on tarjolla vain Taidelukiolla ykkösjakson palkissa 6.
Jos abiturientilla on valintoja 5. ja 6. jaksossa, siirrä ne neljään ensimmäiseen jaksoon, mikäli valmistut 3 vuoteen. Jos sinulla on 3,5-4 vuoden opinto-ohjelma, voit jättää 5. jakson kevyeksi, koska kevään yo-kirjoitukset osuvat 5. jaksoon.
Tulevat kakkoset siirtäkää itsenne yo-kirjoituksia ajatellen oikeisiin ryhmiin:
● LL24 opiskelijat, jotka aikovat kirjoittaa englannin syksyllä 2026, sijoittavat itsensä 6. jakson ENA07-ryhmiin
● LL24 opiskelijat, jotka aikovat kirjoittaa ruotsin syksyllä 2026, sijoittavat itsensä Taidelukion 3. jakson RUB16-ryhmään (palkki 3)
Taidelukion tarjotin julkaistaan myöhemmin. Ranskan kielen opintojaksot tulevat tämän hetkisen tiedon mukaan Taidelukion tarjottimeen seuraaviin kohtiin:
RAB301 2. jakso 5. palkki
RAB302 4. jakso 3. palkki
RAB303 6. jakso 4. palkki
RAB304 2. jakso 1. palkki
RAB305 3. jakso 1. palkki
RAB306 5. jakso 2. palkki
RAB307 3. jakso 2. palkki
RAB308 4. jakso 1. palkki
Huom! Syksyn RUB16-opintojakso järjestetään Taidelukiolla 3. jakson 3. palkissa.
Ranskan kielen opiskelijat jättävät omien ranskan opintojen kohdat tyhjiksi Lyseon tarjottimessa.
Espanjan kielen opiskelijat valitsevat Aikuislukion tarjottimesta tarvitsemansa opintojaksot. Myös osa S2-opinnoista (alkeet ja peruskoulu S2) tarjotaan vain Aikuislukion puolella.