Lyseon joulunavaus ja Lucia-kulkue

Savonlinnan lyseolla vietettiin ensimmäistä kertaa Lucia-juhlaa jo vuoden 1890 paikkeilla – siis 135 vuotta sitten! Ensimmäinen Lucia-neidon valinta ja kulkue kaupungilla toteutettiin vuonna 1947. Nykyisin juhlaa vietetään oman koulun juhlasalissa. Tänä vuonna perjantaina 12.12. klo 10 pidettävään juhlaan liittyy aamupuuro, jonka Triangeli-hanke tarjoaa opiskelijoille, huoltajille ja koulun henkilökunnalle. Lämmin kiitos hankkeelle! Huoltajat voivat saman tien … Lue uutinen

Vierailijoita Lyseolla

Marraskuussa lyseolaisia ilahduttavat ja sivistävät seuraavat vieraat: torstaina 13.11. Suomen Pankin johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki kertoo talousasioista ja Suomen Pankista. Maanantaina 17.11. Lyseolta ylioppilaaksi valmistunut Otto Hoikkala esittelee Aalto-yliopiston englanninkielisiä kauppatieteen opintoja. Torstaina 27.11. vieraaksi saapuu TT, tietokirjailija ja suosittu tubettaja Ville Mäkipelto.

Savonlinnan lyseon lukion ja aikuislukion ylioppilaat syksyllä 2025

Savonlinnan lyseon lukio Cekirge RojdaDoe JehsipicFinér Jeanette MiraaHirvonen Milja Petra JuliaHärkönen Vilma Aini ErikaKantanen Arttu Aatos OskariKapanen Aino Elsa EmiliaKetolainen Nea Krista AnitaKokkonen Hannes OssianKukkonen Aapo Eelis KristianLaine Jaakko Emil PetteriMuona Samu Juho OlaviMutikainen Liinu Anni ElinaMutikainen Ossi Veikko IlmariMuukkonen Riku AleksiReinikainen Maisa KaroliinaRoutavaara Eemeli Santtu MatiasRuuskanen Eetu AapeliSallinen Casper AarreTakaoja Jenny Iida SofiaTapanainen Tero … Lue uutinen

Yo-tulokset tulevat torstaina 13.11.2025

Lautakunta toimittaa syksyn 2025 tutkinnon tulokset lukioille tutkintopalvelun kautta torstaina 13.11.2025. Syksyn pisterajat julkaistaan samaan aikaan lautakunnan verkkosivuilla. Tuloksia tarkastellaan ensin Lyseolla. Tämän jälkeen luettelo valmistuvista ylioppilaista julkaistaan koulun kotisivuilla. Tulokset ilmoitetaan myös tiedotusvälineille. Arvioilta klo 11 aikaan tulokset julkaistaan opiskelijoille Wilmassa. Valmistuvat ylioppilaat voivat tulla hakemaan kirjalliset tulokset, koulun lahjoittaman ylioppilaslakin ja lakkiaisjuhlaohjeet alkaen … Lue uutinen

Ruokailuvuorot jaksossa 3

Päivämäärät: 10.11.- 12.12.2025 HUOM. Päättöviikolle tulee erillinen vuorolista Maanantai klo 10.30-11.00  RUB14.2, ENA08.2  (47 opiskelijaa)     klo 10.40-11.10  UE05.1, ÄI11.4  (38 opiskelijaa) klo 10.50-11.20  MAA02.2, S22-3.1 (52 opiskelijaa) klo 11.00-11.30  MAB08.2, MAA 06.1  (49 opiskelijaa) klo 11.30-11.55  TE01.2, GE01.3 (60 opiskelijaa) Tiistai ja torstai  klo 10.30-11.00  FY08.1, MAA12.1, PS02.2  (71 opiskelijaa) klo 10.40-11.10  BI08.1, ENA05.1, FI01.2  … Lue uutinen

Tervetuloa abiturienttien läheisten iltaan 18.11.2025 klo 18.00

Tervetuloa Lyseon lukion läheisten iltaan Lyseon juhlasaliin tiistaina 18.11.2025 klo 18.00. Läheisten illan aiheena on abivuoden ajankohtaiset asiat. Ohjelma: Lukio-opintojen viimeistely ja valmistuminen, rehtori Ismo Falck Valmistautuminen Äidinkielen ja kirjallisuuden yo-kokeeseen, Katriina Karhu ja Kati Sairanen Jatko-opintoihin hakeminen, opinto-ohjaajat Sara Jakonen ja Pia Riekkinen Siirtyminen ryhmäohjaajan johdolla luokkiin ja ryhmäkohtainen osuus. LL23a Lasse Franti 134 … Lue uutinen

Mukavaa syyslomaa!

Toivotamme kaikille lyseolaisille, niin opiskelijoille kuin koulun aikuisillekin rentouttavaa ja virkistävää lomaa! Monilla on töitä rästissä, mutta kannattaa aikatauluttaa ne sopivasti loman alkuun tai loppuun, jotta ne eivät pyöri mielessä pitkin lomaa. Muistetaan ulkoilla, vaikka säät voivatkin olla jo syksyiset!

Monenlaista infoa

Loka-marraskuussa tapahtuu paljon! Lyseon tutorit käyvät opettajien ja opinto-ohjaajien kanssa esittelemässä lukio-opintoja peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille. Abiturientit pääsevät tutstumaan korkea-asteen opintoihin paikan päällä Jyväskylässä ja Kuopiossa, ja omatoimisetkin tutustumisreissut ovat mahdollisia. Myös omalla koululla on infotilaisuus sekä mahdollisuus osallistua eri opiskelualojen infoihin. Studentum Roadshow pysähtyy Lyseon aulaan heti syysloman jälkeen. Rehtori pitää kyselytunnit eri luokka-asteille. Kakkosluokkalaisile pidetään … Lue uutinen

Rehtorin kyselytunnit

Ismo-rehtori pitää kullekin vuosikurssille kyselytunnin, jonka aiheena ovat ajankohtaiset asiat. Saa kysellä! 16.10.2025 klo 12.00 toinen vuosikurssi 6.11.2025 klo 12 kolmas vuosikurssi 20.11.2025 klo 12 ensimmäinen vuosikurssi Jatkavat abit voivat osallistua kolmannen vuosikurssin mukana.

Tervetuloa Lyseon lukion 1. vuosikurssin läheisten iltaan Lyseon juhlasaliin 2.10.2025

Illan ohjelma Yhteinen  saliosuus klo 18.00 Tervetuloa, rehtori Ismo Falck Sanna Ruotsalainen Meijän lukio-hanke. Virpi Loikkanen, tekoäly lukiokoulutuksessa. Siirtyminen ryhmänohjaajien kanssa luokkiin Syksyn kuulumiset ja arvointien tulkinta Ryhmänohjaajat ja luokat: LL25a Hanna Gaskin lk. 133 LL25b Ville Holopainen lk. 235 LL25c Arto Muinonen lk. 134 LL25d Mika Rissanen lk. 136 LL25e Henna-Mari Pelvo lk. 234 … Lue uutinen