Ylioppilaan puhe, Elena Tukiainen

Ar­voi­sat yli­op­pi­laat, yli­op­pi­lai­den van­hem­mat ja ys­tä­vät, opet­ta­jat, ar­voi­sa ylei­sö!

Mi­nul­la on kun­nia pu­hua teil­le tä­nään.

Olen, ku­ten te, ke­vään yli­op­pi­las. Ja se on hie­no jut­tu, että täs­sä maas­sa yli­op­pi­laak­si voi tul­la nuo­ri ja en­ti­nen nuo­ri, syn­ty­suo­ma­lai­nen ja maa­han­muut­ta­ja.

Tä­män het­ken ta­ka­na meil­lä kai­kil­la oli USE­AM­PI VUO­SI ko­vaa työ­tä, jon­ka tu­lok­se­na on val­koi­nen lak­ki, lu­ki­on to­dis­tus ja lois­ta­va tu­le­vai­suus. Tei­dän tu­le­vai­suus on Suo­men tu­le­vai­suus, kos­ka te PÄÄ­SET­TE RA­KEN­TA­MAAN tu­le­vai­suu­den Suo­mea. Yh­teis­kun­tam­me tar­vit­see tei­dän osaa­mis­ta, si­sua, sit­keyt­tä, luo­vuut­ta ja pe­rik­si­an­ta­mat­to­muut­ta ALA­TI MUUT­TU­VAS­SA MAA­IL­MAS­SA.

Nyt on jän­nit­tä­vin aika elä­mäs­sän­ne. Nyt on se rat­kai­se­va het­ki, kun tei­dän täy­tyy päät­tää, mitä to­del­la ha­lu­at­te elä­mäl­tän­ne. Omas­ta ko­ke­muk­ses­ta us­kal­lan to­de­ta, että suu­ret unel­mat ja luot­ta­mus omiin sel­viy­ty­mis­ky­kyi­hin vie­vät pit­käl­le. Olen vart­tu­nut NL:ssa, pe­rus­tin lii­ke­toi­min­nan 90-lu­vun alun Ve­nä­jäl­lä, asuin Rans­kas­sa, ja nyt kä­vin lu­ki­on ja sain yli­op­pi­las­tut­kin­non Suo­mes­ta.

Ekan tut­kin­non jäl­keen en OSAN­NUT en­na­koi­da, min­ne elä­mä­ni pol­ku vie; mut­ta nyt voin yh­dis­tää pis­tei­tä kat­so­es­sa­ni taak­se­päin. Mi­nun Vies­ti­ni on seu­raa­va: Kaik­ki mitä teet elä­mäs­sä­si, liit­tyy toi­siin­sa. Kui­ten­kin vas­ta tu­le­vai­suu­des­sa huo­maat, kuin­ka tär­kei­tä oli­vat ne asi­at, jot­ka teit yk­sin­ker­tai­ses­ti ute­li­ai­suu­des­ta ja joi­hin tun­sit ve­toa.

Me olem­me tot­tu­neet elä­mään hy­vin­voin­ti­val­ti­os­sa. Mo­net asi­at OVAT MEIL­LE it­ses­tään sel­viä, em­me­kä huo­maa mi­ten etu­oi­keu­tet­tu­ja olem­me. Toi­nen vies­ti­ni on: Py­säh­ty­kää het­kek­si ol­lak­sen­ne kii­tol­li­sia. Tei­dän teh­tä­vän­ne on jat­kaa tätä pe­rin­net­tä ja var­mis­taa, että tei­dän­kin lap­set oli­si­vat yhtä yl­pei­tä maas­tam­me. Luo­ta in­tui­ti­oon ja tun­tei­siin teh­däk­se­si mitä ha­lu­at. Älä pel­kää unel­moi­da ISOS­TI. Älä anna mui­den lan­nis­ta si­nua. Jos joku lyt­tää si­nun unel­mat, älä kuun­te­le hän­tä! Älä pel­kää olla oma it­se­si. Sul­la on edes­sä­si koko tu­le­vai­suus, jol­le vain mie­li­ku­vi­tus on ra­ja­na. On­nea mat­kaan!

Jos ker­ta mi­nul­la on mah­dol­li­suus pu­hua tä­nään, pu­hun vie­lä mei­dän kau­pun­gin -Sa­von­lin­nan puo­les­ta. Meil­lä on niin hie­no kau­pun­ki, mut­ta se ei pär­jää il­man tei­tä. Tei­dän nuor­ten täy­tyy pi­tää se elin­voi­mai­se­na. Jos vaik­ka me­net­te opis­ke­le­maan muu­al­le, tul­kaa ta­kai­sin, teh­kää täs­tä kau­pun­gis­ta yl­pey­den aihe eli se, mitä Sa­von­lin­na an­sait­see. Tämä oli mi­nun kol­mas vies­ti­ni teil­le. Kii­tos!